Suomen kesä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia retkeilyyn ja jokamiehenoikeudet takaavat, että luonnossa on helppo virkistäytyä ja leiriytyä. Viikonloppuretkelle lähteminen ei välttämättä tarkoita patikointia ja telttailua, vaikka se mielletäänkin retkeilyn perinteisemmäksi muodoksi.
Tilapäinen majoittuminen
Jokamiehenoikeuksien mukaan tilapäinen majoittuminen metsään ja teltan pystyttäminen on sallittua, kunhan siitä ei aiheudu haittaa ympäristölle tai maan omistajalle. Puista ei sen sijaan saa ottaa mitään ilman omistajan lupaa, mutta maahan tippuneita oksia voi kerätä. Myöskään sammalta ei saa luvatta kerätä tai sitä ei saa vahingoittaa, mutta läheisestä järvestä tai vesistöstä saa hakea kohtuullisen määrän vettä taloustarpeisiin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tulen teko on sallittu vain merkityillä paikoilla.
Etelä-Suomi tarjoaa monipuolisia kokemuksia
Etelä-Suomessa retkeilyä voi harrastaa rannikolla tai metsässä. Vaihtoehtoja löytyy autiotuvista ja laavuista tai valmiiksi varattavista mökeistä. Myös leirintäpaikoille voi pystyttää itse telttamajoituksen. Etelä-Suomessa esimerkiksi Porkkalanniemi, Nuuksio tai Siuntion Strösvik tarjoavat kaunista maisemaa ja sopivat retkeilyyn niin viikonlopun yli kuin yhdeksi päiväksikin. Myös Porvoon saaristo on varsinkin kesäisin todella monipuolinen ja kaunis retkeilykohde, josta löytyy melomis- ja vaelluskohteita.
Itä-Suomen kauniit harjumaisemat kutsuvat vaeltamaan
Itärajalla kulkee muun muassa itärajan kesäretkeilyreitti, joka on yli 160 kilometriä pitkä ja siihen saa kulumaan useamman päivän, jos reitin aikoo kävellä kokonaan. Lisäksi idässä on mahdollisuus rentoutua Saimaan rannalla, jossa voi majoittua joko erilaisiin mökkimajoituksiin tai leiriytyä itsenäisesti. Aktiviteetteja ovat perinteisesti melominen ja vaellus, mutta muutakin löytyy kohteesta riippuen, kuten vaikkapa kalliokiipeilyä.
Pohjois-Suomi hurmaa tuntureilla ja kansallispuistoilla
Pohjois-Suomessa retkeily saattaa vaatia hieman enemmän kokemusta riippuen kohteesta. Monet kansallispuistot tarjoavat mitä oivallisimmat puitteet retkeilyyn. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuistossa tai Lemmenjoella voi kokea todella olevansa yksin ja viettää päiviä näkemättä ihmisiä.
Toisaalta ensikertalaisen tai kokemattoman retkeilijän ei pidä lähteä näihin puistoihin merkitsemättömille reiteille yksin, sillä ne ovat asumattomia alueita ja leiriytymismahdollisuuksiakin on niukalti. Pohjoisessa on mahdollisuus myös erilaisiin mökkimajoituksiin esimerkiksi Rukalla tai Ylläksellä. Aktiviteetteja on vuodenajasta riippuen runsaasti. Talvella voi hiihtää, lasketella tai lumikenkäillä. Kesällä voi kokeilla vaikka maastopyöräilyä tai melomista.