Suomessa maaseutu ja kaupunki nähdään usein toisistaan eriävinä alueina, joiden ero on suuri. Aiemmin maaseutu on määritelty alueeksi, joka yksinkertaisesti ei ole kaupunkia, mutta se ei toisaalta ole asumatonta erämaatakaan. Suomessa maaseutua on runsaasti, vaikka väestö keskittyykin koko ajan enemmän kaupunkeihin.
Useista maaseutukunnista löytyy oma keskusta
Maaseutukaan ei kuitenkaan ole täysin kaupungin vastakohtaista aluetta, vaan useissa maaseutukunnissa on keskusta, joka oikeastaan täyttää täysin kaupungin määritelmät. Jako ei myöskään ole täysin yksiselitteinen, sillä kuntia voidaan jaotella lisäksi maaseutumaisiin kuntiin, joissa alle 60 prosenttia väestöstä asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on maksimissaan 15 000 asukasta. Maaseudun määritelmä vaihtelee myös maittain, sillä Suomessa jossa asukastiheys on muutenkin alhainen, on maaseudun asukastiheys paljon pienempi kuin tiheästi asutuissa maissa.
Hiljaiseloa
Maaseudulla pieni asukastiheys on usein syy, miksi se nähdään seesteisenä ja hiljaisena alueena, jonne voi vetäytyä omien ajatustensa kanssa oleilemaan ja mietiskelemään. Jos neliökilometrillä asuu kymmenen asukasta, on hyvinkin mahdollista viettää koko päivä törmäämättä keneenkään. Maaseudulle voi siis vetäytyä elämään hiljaiseloa joksikin aikaa ja jos tarkoitus on levätä ilman ärsykkeitä, tarjoaa tämä ympäristö siihen mitä oivallisimman mahdollisuuden.
Maaseutuna nähdään myös monesti kesämökkialueet, jotka toimivat monelle keitaina, joihin päästään pakoon kiireistä työelämää ja voidaan vetäytyä nollaamaan mieli vaikka istumalla laiturilla ja kuuntelemalla lintujen ääniä. Talvella voi puolestaan tuijotella takkatulta, käydä vaikka pitkällä pilkkireissulla tai vetäytyä vain lämpimään viltin alle lukemaan kirjaa. Pääasia on kuitenkin päästä pois jatkuvasta hälystä, lähemmäs luontoa, jossa ajatukset saa järjestettyä uudelleen ja keskittymistä vaativia ärsykkeitä on paljon vähemmän.
Minne lähteä?
Suomessa ei todellakaan tarvitse suunnata kauas kaupungista päästäkseen maaseudulle. Maamme on harvaan asuttu ja toisille riittävät rentoutumiseen jo noin kymmenen kilometrin etäisyydet ydinkeskustasta. Niille, jotka haluavat kauemmas, on myös tarjolla runsaasti vaihtoehtoja. Suomessa asumatonta aluetta riittää ja monella on esimerkiksi kesämökki tai maalla asuva sukulainen, jonka luokse voi suunnata. Jos näin ei kuitenkaan ole, tai haluaa mieluummin lähteä maalle ilman sukulaisia, on erilaisten yritysten kautta helposti mahdollista vuokrata vaikka mökki tai asunto haluamakseen ajaksi.